Showreel

Käännekohtia – TPS 100 vuotta

JULKAISU TPS KOTIOTTELUT, YOUTUBE SEKÄ CMORE SYYSKUU 2022 – MAALISKUU 2023

Jääkiekko otettiin mukaan Turun Palloseuran toimintaan vuonna 1937, mutta varsinainen toiminta käynnistyi vuonna 1938.  Sadan vuoden matkaan perinteikäässä ja menestyneessä seurassa on mahtunut unohtumattomia elämyksiä, legendaarisia persoonia sekä ikimuistoisia hetkiä. Käännekohtia – TPS 100 vuotta klippisarja käy juhlakauden aikana läpi Turun Palloseuran jääkiekkojaoston historian käänteetekevät vaiheet.

Leijonien Olympiakulta

ENSIESITYS DISCOVERY+ 12.11.2022

TV5:lla nähtävässä dokumentissa eletään uudelleen Suomen ensimmäinen olympiavoitto miesten jääkiekossa yhdessä pelaajien ja johtoryhmän kanssa.

Viime helmikuussa juhlittiin Suomen historian ensimmäistä palloilulajien olympiakultaa, kun Leijonajoukkueen kaulaan ripustettiin kultaiset mitalit Pekingin olympialaisissa.

Tuore Leijonien olympiakulta -dokumentti vie katsojat takaisin ikimuistoisiin hetkiin turnauksen kohokohtien ja ennennäkemättömän kuvamateriaalin siivittämänä. Tämä on tarina yhteisöllisyydestä, luottamuksesta ja suuren unelman toteuttamisesta.

Dokumentti kuljettaa katsojat Leijonien arvokisahistorian merkkipaalujen kautta kohti viime helmikuista olympiaturnausta. Useiden pelaaja- ja johtoryhmähaastatteluiden kautta piirtyy kuva siitä, millaisin ajatuksin Leijonat taisteli tiensä kohti finaalia ja lopulta olympiakultaan.

Dokumentissa kuullaan ensikertaa julkisuudessa pelaajahaastatteluita, jotka avaavat poikkeuksellisen rehellisesti joukkueen tunteita ja ajatuksia olympiaturnauksen aikana ja erityisesti finaalissa. Vaikka Leijonilla on viime vuosina riittänyt arvokisamenestystä, paljastaa päävalmentaja Jukka Jalonen dokumentissa kovat tavoitteet tulevillekin vuosille.

Dokumentin päättää olympiafinaalin loppusummerin jälkeiset ikimuistoiset hetket jäällä ja pukukopissa, kun vuosikymmenien odotus vihdoin päättyy olympiakultaan. Kun juhlat on juhlittu, purkavat pelaajat kameralle ajatuksiaan vielä muutama kuukausi voiton jälkeen.

Pelaajista dokumentissa äänessä ovat: Joukkueen kapteeni Valtteri FilppulaMarko AnttilaSakari ManninenHannes BjörninenMikko LehtonenHarri PesonenIiro Pakarinen ja Leo Komarov. Johtoryhmästä kuullaan päävalmentaja Jukka Jalosen, GM Jere Lehtisen ja joukkueenjohtaja Mika Kortelaisen mietteitä.

Dokumentti on katsottavissa myös discovery+-palvelussa.

Dokumentin on tuottanut Matheus Oy.

Leijonat kohti Pekingiä

ENSIESITYS DISCOVERY+ 11.11.2021

10-osainen ohjelmasarja Leijonat kohti Pekingiä seuraa suomalaisten huippupelaajien matkaa kohti helmikuussa 2022 käytäviä talviolympialaisia. Kamerat kulkevat tunnettujen maajoukkuepelaajien mukana aina kesäharjoittelusta kotioloihin sekä pukuhuoneisiin tallentaen taustoja ja ajatuksia valmistauduttaessa kohti olympiatalvea ja -turnausta.

Huippu-urheilijoiden elämää katsojille avaavat muun muassa naisten joukkueen avainpelaajista Jenni Hiirikoski, Ronja Savolainen ja Susanna Tapani. Miesten joukkueeseen jo valitut Aleksander Barkov, Sebastian Aho ja Mikko Rantanen ovat tuttuja nimiä NHL:n maali- ja pistetilastoista, mutta millaisia ajatuksia Leijonapaita heissä herättää ja mitä tuleva kausi heille merkitsee? Lisäksi sarjassa tavataan useita suomalaisia NHL-pelaajia, Suomea edustaneita entisiä maajoukkuepelaajia ja valmentajia.

Valmennusjohdon työskentelyä seuraamalla katsojille avautuu pelaajavalintojen taustat ja tulevien joukkueiden roolitukset. Päävalmentajien Jukka Jalosen ja Pasi Mustosen ja General Managerien Jere Lehtisen ja Tuula Puputin arjen työtä seuraamalla ja heidän kertomana katsojille avataan kokonaisuutta, jonka lopputuloksena joukkueet lopulta muodostuvat.

Kiekkokaupungin Uusi Aika

ENSIESITYS C MORE 08.11.2021

Viisiosainen dokumenttisarja sukeltaa Tapparan ja Ilveksen arkeen matkalla kohti uuden areenan avausotteluita ja myös Euroopan moderneimpiin lukeutuvan Nokia Arenan rakennusvaiheiden loppusuoralle.

Tampereen uusi Kannen areena saa tulikasteensa 3. joulukuuta 2021, kun SM-liiga-joukkueet Tappara ja Ilves iskevät yhteen. Samalla Liiga-kiekon osalta historiaan jää Suomen ensimmäinen jäähalli, Hakametsä, joka on palvellut joukkueiden kotina vuodesta 1965. C More seuraa neliosaisessa dokumentissa perinteisten seurojen siirtymistä uuteen aikakauteen. Dokumenttisarja Kiekkokaupungin uusi aika seuraa lähituntumalla Tampereen Liiga-seurojen syksyn tapahtumia aina uuden areenan avautumisen kynnykselle. Samalla kuvataan tamperelaisen kiekkokulttuurin ja -historian merkkihetkiä sekä jätetään Liiga-kiekon osalta jäähyväiset Suomen ensimmäiselle jäähallille, Hakametsälle.

– Tampereen huippumoderni areena aloittaa uuden aikakauden koko suomalaisessa jääurheilussa. Se toimii paitsi Ilveksen ja Tapparan kotiareenana, myös päänäyttämönä miesten MM-kotikisoille jo ensi keväänä, kuvaa MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

– Dokumenttisarjan keskiössä syksyn tapahtumia valottavat pelaajat ja valmentajat. Samalla nostetaan esiin Tampereen väkevää kiekkokulttuuria ja toisaalta muistellaan Hakametsän merkitystä suomalaisen jääkiekkohistorian eri vuosikymmeninä. Dokumenttisarja avaa upealla tavalla kahden Liigan suurseuran arkea hyvine ja huonoine hetkineen sisältä käsin.

Dokumenttisarjan C Morelle on tuottanut Matheus Oy.

Liiga doc: TPS valossa ja varjossa

ENSIESITYS CMORE ja SUB TV MAALISKUU 2020

Kolmiosainen ohjelmasarja näyttää mitä tapahtuu ammattilaisjääkiekossa pelaajien ja koko organisaation arjessa keskellä kiivainta kamppailua viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Ensimmäistä kertaa Suomessa pelaavan pääsarjatason jääkiekkojoukkue avaa ovensa, toimintatapansa, seurakulttuurinsa sekä arvomaailmansa TV-kameroille kulissien takaa toteutetun dokumentin kautta.  Vuonna 1922 perustettu TPS on yksi Suomen suurimmista urheilubrändeistä, jonka menestys etenkin 80-luvun loppupuolelta aina 2000-luvulle teki siitä yhden menestyneimmistä joukkueista suomalaisessa jääkiekossa. Tämän ajanjakson jälkeen urheilullinen menestys pääsarjatasolla on ollut vaatimattomampaa ja myös organisaatiolla on ollut vaikeita ajanjaksoja. Käynnissä oleva kausi 2019-2020 on ollut vaiherikas ja urheilullisesti pettymys, jonka vaikutukset ulottuvat koko organisaatioon.

Ohjelmasarjassa katsojille näytetään miten ammattilaisurheilun organisaatiossa valmistellaan tulevaisuutta ja uutta nousua kestomenestyjäksi kiireisen arjen keskellä, jossa voiton tai tappion aiheuttama tunnetila vaikuttaa intohimolla työtään tekeviä tepsiläisiin. Riittääkö joukkueen suoritukset pudotuspeleihin vai ovatko alkukauden vaikeudet liian suuri haaste voitettavaksi? Mitä koko toiminnassa pitää kehittää ja muuttaa, ettei vastaavia kausia ei enää tulisi?

MAINOKSET, PROMOT, YRITYSVIDEOT

Esimerkkejä tuotannoista viime vuosilta.

Naisleijonat

ENSIESITYS YLE AREENA KEVÄT 2019

Ylen dokumenttisarja seuraa Naisleijonien valmistautumista huhtikuussa Espoossa pelattaviin MM-kotikisoihin neljän eri pelaajan kautta.

Jere Lehtinen #26

ENSIESITYS YLE TV2 HELMIKUU 2018

Mistä Jere Lehtisen ura alkoi ja miten hänestä tuli maailman arvostetuimpia jääkiekkoilijoita? Jeren tarinaa avaavat äiti, vaimo, ystävät ja lukuisat entiset pelikaverit sekä valmentajat. Täydellinen ammattilainen. Sitä jääkiekkoilija Jere Lehtinen oli. Hän ei koskaan kerännyt suurimpia ylistysvirsiä urallaan. Silti hän oli joukkueilleen kultaakin kalliimpi pelaaja. Tunnin mittainen dokumentti Jere Lehtisen, urasta kertoo sen sellaisena kuin se todellakin oli. Vaatimaton ja nöyrä espoolainen teki aina kaikkensa joukkueensa eteen.

Hänen arvostuksensa valmentajien ja pelikavereiden silmissä oli mittaamattoman suurta. Jokainen haluaisi, että joukkueessa olisi yksi Lehtisen kaltainen pelaaja. Muun muassa Saku Koivu ja Ville Peltonen – Lehtisen pelikaverit ja ystävät – kertovat Jeren tuntemattomasta suuruudesta, kuten he ovat sen kokeneet.

Jokerit Inside

ENSIESITYS VIAPLAY LOKAKUU 2017

Viasatin ja Jokereiden yhteistuotantona toteutettava dokumenttisarja Jokerit Inside tuo kiekkoseuran arjen lähemmäksi katsojia kuin koskaan aikaisemmin. Kuusiosainen Jokerit Inside -ohjelmasarja tarttuu ainutlaatuisen suureen hetkeen Suomen, Jokereiden ja KHL:n historiassa – kaikkien kolmen viettäessä juhlavuotta. Ohjelmasarja huipentuu itsenäisyyspäivän aikaan pelattavaan ulkoilmaotteluun Kaisaniemen puistossa, missä Jokerit saa vastaansa suurseura SKA Pietarin.

Leijonat inside

ENSIESITYS VIASAT/VIAPLAY ja YLE TV2 ELO-SYYSKUU 2016

6-osainen realitysarja Leijonat Inside näyttää ensimmäistä kertaa mitä kaikkea maajoukkueen eteen todella tehdään joukkueen valmistautuessa arvoturnaukseen. Ohjelmasarjassa seurataan lähietäisyydeltä joukkueen muodostumisen eri vaiheita, pelaajien arkea, harjoittelua ja leiritystä. Kamerat ovat paikalla myös Leijonien kenraaliharjoituksessa otteluissa Ruotsia ja USA:ta vastaan ennen World Cup -turnauksen alkua. Ohjelma on kuvaus yksilöistä, tiimihengestä, ammattilaisurheilun kiehtovasta maailmasta, jota suuri yleisö ennen tätä ohjelmasarjaa ei ole aikaisemmin päässyt todentamaan. Leijonat Inside kertoo ja näyttää meille kaiken sen, mitä penkkiurheileva Suomi on arvuutellut niin kauan kuin jääkiekkoa on ammattimaisesti pelattu ja johdettu.

Inside Makwan Amirkhani season 1

ENSIESITYS VIASAT JA VIAPLAY MAALISKUU 2017

Ainutlaatuinen dokumenttisarja yhdestä Suomen puhutuimmasta urheilijasta. Kolmiosainen ”Inside Makwan Amirkhani” on ensimmäinen kotimainen Viaplay Original -sarja. Se vie katsojat seuraamaan vapaaottelijan elämää ja UFC –tähden valmistautumista Lontoossa 18.3.2017 käytävään seuraavaan otteluun britti Arnold Allenia vastaan. Viaplay seuraa tiiviisti kolme voittoa UFC:ssä ottaneen Amirkhanin arkea sekä harjoitusleirillä Irlannissa, että kotona Suomessa, aina Lontooseen asti. Nykyään Turussa asuva Amirkhani on hakenut sparrausapua ja valmennustietoutta maineikkaalta Straigh Blast Gymiltä Irlannista, joka on muun muassa UFC:n supertähden Conor McGregorin kotisali.”Ei se ottelu vaan se matka. Itse ottelu on niin pieni osuus loppujen lopuksi siihen nähden mitä se matka sisältää. Paljon iloa, surua, yksinäisyyttä, naurua, huumoria. Jos katsot dokumentin, sun on pakko katsoa
myös matsi!”, tiivistää Amirkhani dokumentin sisällön.

Inside Makwan Amirkhani season 2

Hieman yli vuosi sitten ensi-iltansa nähnyt dokumenttisarja yhdestä Suomen tämän hetken puhutuimmasta urheilijasta Makwan Amirkhanista saa jatkoa kahden uuden jakson voimin. Uusin kotimainen Viaplay Original -sarja vie katsojat seuraamaan vapaaottelijan elämää ja UFC –tähden valmistautumista toukokuun lopussa nähtävään otteluun, jossa höyhensarjassa otteleva Amirkhani kohtaa amerikkalaisottelija Jason Knightin. Dokumenttisarjan ensimmäinen jakso on katsottavissa Viaplayssa ma 21.5.2018.

Ohjelmasarjan toisella kaudella palataan ensin Amirkhanin edellisen ottelun tunnelmiin Lontooseen. Katsojille näytetään mitä tapahtuu UFC-ottelun kulisseissa juuri ennen ottelua ja miten Makwan viimeisteli itsensä otteluun Arnold Allenia vastaan. Nähdään myös dramaattisen hajaäänin tappioon päättyneen ottelun jälkeiset tunnelmat ja kotiinpaluu, sekä harjoittelun aloittaminen seuraavaan otteluun.

Ohjelmasarjassa avataan katsojille miten Amirkhanin harjoittelu ja ajatukset ovat muuttuneet tunnetun UFC-valmentaja John Kavanaghin opastuksessa. Ohjelmasarjassa kuullaan laajasti Kavanaghin sekä harjoituskaverien näkemyksiä vapaaottelusta ja Makwanista urheilijana. Samalla katsojat pääsevät tutustumaan Makwanin arkeen ja harjoitteluun Suomessa ennen pitkää harjoitusleiriä Dublinista. Dokumentti pureutuu myös siihen miten vapaaottelijan elämä Dublinissa on muuttunut edellisestä kerrasta ja kuinka yksinäisestä palapelien kasaajasta kuoriutuu täysin uudenlainen taistelija. 

SM-Liiga 40 vuotta

ENSIESITYS VIASAT JA VIAPLAY MAALISKUU 2017

Jääkiekon SM-liigan 40-vuotisen taipaleen kunniaksi (1975-2015) Liiga teetti massiivisen Klassikkohetket-videosarjan, jossa esitellään 40 unohtumatonta hetkeä sarjan historiasta.

Olympialeijonat

ENSIESITYS YLE TV2 TAMMI-HELMIKUU 2014

Ohjelmasarjassa muistellaan Suomen saavuttamia jääkiekkoilun miesten olympiamitaleita vuosina 1988 – 2014. Ohjelmat palauttavat mieliin Suomi-kiekon sykähdyttävimpiä hetkiä, kuten Timo Blomqvistin hopeakarjaisun, Teemu Selänteen ikimuistoiset maalit ja Teppo Nummisen kyyneleet hävityn olympiafinaalin jälkeen.

Ilves collector

ENSIESITYS MARRASKUU 2013 ILVEKSEN KOTIOTTELUT, HAKAMETSÄ

Mikä on Suomen menestyksekkäimmän jääkiekkoseuran Tampereen Ilveksen mieleenpainuvin, sykähdyttävin hetki? Yhteistyössä Collector -Pankin kanssa tehty 8-osainen klippisarja muistelee Ilves -historian hienoimpia hetkiä.

Nike Break The Spell

ENSIESITYS MTV3 ja CANAL+ 2012

Klippisarja Suomen ykkösrivin NHL -jääkiekkoilijoista ja heidän ajatuksistaan murtaa MM-kotikisojen taika: kotijoukkue ei ole koskaan voittanut MM-kultaa. Videoissa esiintyvät Ville Peltonen, Sami Vatanen, Tuomo Ruutu, Valtteri Filppula ja Mikko Koivu.

Mitalivuodet ja Leijonalegendat

ENSIESITYS MTV3 ja CANAL+ 2012

11-osainen ohjelmasarja Mitalivuodet vie ketsojat kaikkiin Leijonien mitaliin päättyneistä MM-turnauksista. Joukkueiden pelaajat ja valmentajat muistelevat mitalinmakuisten turnausten käänteitä Prahan 1992 turnauksesta Bratislavan kultajuhliin 2011. Leijonalegendat ohjelmasarjassa jääkiekkohistoriamme värikkäät avainpelaajat muistelevat uransa alkutaipaletta ja mieleenpainuvimpia hetkiä.

Jari Kurri – 17

ENSIESITYS YLE TV2 2009

Jari Kurri (pelinumero 17) on Suomen kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija ja menestyksekkäin eurooppalainen lajin kovatasoisimmassa sarjassa, Pohjois-Amerikan ammattilaisliigassa NHL:ssä. Kurrin on kiistatta yksi NHL:n parhaista pelaajista käytettiinpä mittarina millaisia tilastoja tahansa. Hän oli huippuvuosinaan oikeana laitahyökkääjänä samaan aikaan sarjan paras maalintekijä ja puolustava hyökkääjä.

Jari Kurri -dokumentti kattaa kronologisella kerrontatyylillä Jari Kurrin NHL -kiekkouran vaiheet alkutaipaleelta pelipaidan jäädytykseen ja aktiivipeliuran loppumiseen asti. Suurin osa Kurrin pitkän kiekkouran videomateriaalista on suomalaisille ja ennennäkemätöntä: kuvansiirto uutisvälähdysten osalta Eurooppaan Pohjois-Amerikasta oli vielä varsin vaatimattomalla pohjalla vuosien 1980-1990 välisenä aikana. Yleisradion kuva-arkistoista löytyy vain lyhyitä kuvavälähdyksiä Jari Kurrin kiekkourasta ja näiden materiaalien esitysfoorumina on ollut lähes yksinomaan kanavan päivittäisurheilulähetys, Urheiluruutu. Dokumentti näyttää tämän suomalaiskiekkoilijan saavutukset, uran käännekohdat, huippuhetket ja karvaat pettymykset NHL:ssä. Dokumentissa käydään läpi myös Kurrin uran muut välietapit: lyhyet visiitit Euroopan kiekkoliigoissa.

Hayley Wickenheiser – One of the guys dokumentti

ENSIESITYS YLE TV2 2003

Dokumentti kanadalaisesta jääkiekkoijijasta Hayley Wickenheiserista, joka pelasi vuonna 2003 miesten jääkiekon Suomi-sarjassa Kirkkonummen Salamoiden riveissä. Maailman kaikkien aikojen parhaaksi naisjääkiekkoilijaksi tituleerattu Wickenheiser kertoi haluavansa pelata miesten sarjassa kehittyäkseen itse jääkiekkoilijana. Suomeen hän saapui koska eurooppalaisten sarjojen pelityylit olivat nopeudeltaan ja fyysisyydeltään lähempänä naisten sarjojen tasoa. Wickenheiserin esiintyminen toi Suomen kolmanneksi korkeimmalle jääkiekkosarjalle roimasti näkyvyyttä. Wickenheiser pääsi itsekin maalien makuun ja Salamat nousi kauden päätteeksi sarjaporrasta ylemmäs.