Tekijät

Matti Heusala (46-v.)

Käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja, kuvaaja ja leikkaaja

Aloitti TV-uransa MTV3:n urheilussa ja on toimittajauransa jälkeen siirtynyt kokonaan kameran toiselle puolelle. Moniosaaja ja tekijä – hallitsee tuotantoprosessista kaikki osa-alueet. Intohimona kaikki kolme TV-työn ”hands-on” vaihetta: ohjaus, kuvaus, jälkituotanto.  Kamera kuin kamera ja kaikki alan tärkeimmät softat erinomaisesti  hallussa.

”Pidän erityisesti siitä, kun työssä on tekemisen meininkiä – deadline puskee päälle ja homma pitäisi saada valmiiksi menemättä kuitenkaan siitä kohtaa mistä aita on matalin. Tässä työssä olet juuri niin hyvä kuin viimeisin työnäytteesi. Se motivoi aina tekemään oman työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.”

Koulutukseltaan Bachelor Of Arts, Televison Production, Milwaukee, Wisconsin, USA (1991-1994), YO-merkonomi.

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

+358-40-7711 002

 

Petri Hiltunen (45-v.)

Myyntijohtaja

Petri on myynnin ja projektijohtamisen rautainen ammattilainen. Aloitti uransa mediamyynnissä Helsinki Mediassa (Sanoma Magazines Finland) vuonna 1995 ja siirtyi Management Events Oy:n palvelukseen 1998, jossa on edelleen osakkaana. Hän on vastannut uransa aikana sadoista tapahtumaprojekteista ja hallitsee suvereenisti tapahtumatuottamisen kaikki osa-alueet. Tuhansien asiakaskohtaamisten koulima myyntimies osaa herkällä korvalla kuulla yhteistyökumppanin tarpeita ja rakentaa pysyviä kumppanuuksia. Päässyt aitiopaikalta näkemään, kokemaan ja toteuttamaan suomalaisen palvelutuotteen kansainvälistämisen. Innostunut kirjoittamisesta ja julkaistuja artikkeleita sekä kolumneja on toistasataa. Tällä hetkellä toimitusneuvoston jäsen Evento-lehdessä.

"Vaikka myyntimiehen ensisijainen tavoite on aina saada tuote kaupaksi, yli kaksikymmentä vuotta asiakasrajapinnassa ovat opettaneet minulle kuuntelemisen ja välittämisen taidon. Onnistuakseen jokainen projekti vaatii yhteiset tavoitteet ja läpinäkyvän seurannan etenemisestä - ja vain kumppanin odotukset ylittämällä projektista tulee prosessi ja asiakkaasta asiakkuus. Kokemuksesta tiedän myös, että hyväkin idea vaatii toteutuakseen aina valtavan määrän työtä. Siksi mieluummin 'heti kuin huomenna' ja 'paremmin kuin hyvin'. Nöyrästi muttei nöyristellen!"

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

+358-50-33 66 551

 

Timo Simonen (42-v.)

Urheilua, markkinointia ja tapahtumia

Yli 20 vuoden kokemus urheilun ja liikunnan parissa eri tehtävissä, joissa tapahtumat, markkinointi ja viestintä sekä mediayhteistyö ollut keskeistä.

”Työt aloitin 11 vuotiaana lehtiä jakamalla, jonka jälkeen kokemuksia olen saanut töissä mm. kaupan alalla, sairaalassa, lastenkodissa, kuntovalmentaja, siivoojana, juniorivalmentajana, urheilujärjestön johtotehtävissä, markkinoinnin ja median parissa. Tärkein oppi on ollut se, että jokainen työtehtävä eri projekteissa ja työssä on yhtä tärkeä olet sitten johtajana tai työharjoittelijana – jokainen homma on tehtävä, jotta lopputulos on loistava. Vaikka pikkupoikana ollut haave ammattiurheilijana olemisesta ei toteutunut niin innostus urheiluun ja liikuntaa on tarjonnut ammatin. Ammatin, joka on sisältänyt monipuolisia työtehtäviä, mahdollisuuden tutustua monen alan osaajiin ja ihmisiin sekä myös kokea urheilu junioritoiminnasta olympialaisiin. 

Uskon, että eniten työstä nauttii ja paras lopputulos syntyy silloin, kun yhdistetään erilaista osaamista ja kokemusta sekä asetetaan tavoitteet korkealle. Viihdyn parhaiten ilmapiirissä, jossa kuunnellaan toisia, ei pelätä epäonnistumista, ongelmiin haetaan uusia ratkaisuja ja osataan nauraa myös itselle".   
 
Markkinointitoimisto Cassius, 2013-2015
  - asiakkuusjohtaja
 
Suomen Liikunta ja Urheilu, SLU (nykyisin Valo ry.)  2005-2013
  - Pääsihteeri Suomen urheilugaala 2010-2015
  - Projektipäällikkö: yritysyhteistyö, viestintä ja markkinointi
  - Tapahtuma tuotantoa
  - Koulutustoiminta
  - Juontaja, Täällä Pasila ja SLU-ohjelma (urheilukanava)
 
Opiskelijoiden liikuntaliitto  1998-2005
  - pääsihteeri
  - Universiajoukkueiden joukkueenjohtaja
This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

+358-40-556 6260